Ruoka

Ruokailu

 

Hampuri on Saksan johtava gourmet-kaupunki. Kaupungista löytyy eniten koko Saksassa Michelin tähdellä varustettuja huippuravintoloita. Korkealaatuisten ravintoloiden lisäksi suosittuja ruokapaikkoja ovat kalaravintolat sekä panimoravintolat, joista saa olutta ja saksalaista ruokaa, ja jotka ovat myös kukkarolle ystävällisempiä vaihtoehtoja.

 

Saksalainen ruoka on yleisesti ottaen melko tuhtia ja perinneruuat ovat melko suolaisia ja rasvaisia. Hampurin ruokalistoissa näkyy myös kaupungin merenläheisyys ja kalaruuat ovat Hampurissa maistamisen arvoisia. Kalaruuat ovat korkealaatuisia ja tuoreita. Tarjolla on esimerkiksi kampelaa, turskaa, ankeriasta ja merianturaa. Usein kalaruuat paistetaan tai grillataan ja kalan kanssa maistuvat tyypillisimmin paistetut perunat. Kalaa voidaan tarjota myös keittoina ja muhennoksina. Myös äyriäiset ovat suosittuja ja yksi pidetty ruoka on Hampurilainen kermainen hummerikeitto.

 

Silakkarullat eli rollmops ovat yksi perinteinne ruoka, jota tarjoillaan usein alkupalana. Suolatun silakan sisälle kääritään pieniä suolakurkkuja, oliiveja tai sipulia.

 

Tyypillistä ruokaa Saksassa ovat erilaiset maustetut makkarat, kuten Bratwurst ja Bockwurst.

Usein makkarat syödään paistettuina. Currywurst on tyypillinen pikaruoka, missä on makkaraa currykastikkeessa ja se tarjoillaan sämpylän tai ranskalaisten kanssa. Pinkelwurst on tyypillinen makkara Hampurissa ja se tarjoillaan yleensä ruoka-annoksessa mihin kuuluu kaalia.

 

Makkaroiden kanssa tarjoillaan perunasalaattia ja hapankaalia (Sauerkraut). Yleisesti ottaen kaalilisäkkeet ovat saksalaisessa ruuassa vihanneksista suosituimpia. Muita ovat herneet, pavut, sipulit ja porkkanat.

 

Lihaa syödään Saksassa paljon ja erityisesti sianliha on Saksassa yleistä. Esimerkiksi pitkään haudutetut sianpotkat eli Eisbein ovat tyypillistä ruokaa. Lähes jokaisessa ravintolassa on tarjolla Schnitzeliä eli paneroitua possunleikettä. Sianlihan lisäksi riistaruuat ovat yleisiä.

 

Knöödelit ovat  mykyjä muistuttavia keitettyjä taikina- tai lihapyöryköitä. Aineksina niissä voi esimerkiksi olla perunaa, kuivuneita sämpylöitä, jauhoja ja lihaa. Tyypillisesti ne nautitaan ruuan lisukkeena tai keitoissa. Knöödeleistä voi myös tehdä makeita versioita taikinasta, jotka toimivat jälkiruokana.

 

Peruna kuuluu saksalaisen keittiön perustaan ja sitä syödään eri muodoissa, useimmiten paistettuna, keitettynä tai muussina.

 

Aalsuppe on paikallinen keitto, joka sisältää mitä tahansa. Keitosta voi löytyä lähes mitä tahansa, kuten lihalientä, ylijäänyttä lihaa, erilaisia vihanneksia, kuivattuja hedelmiä, yrttejä ja mykyjä.

 

Birnen, Bohnen und Speck on muhennos, jossa on papuja, päärynää ja pekonia.

Döner on saksalainen kebab ja suosittu pikaruoka.

 

Hampurin ruokavalikoima on hyvin monipuolista ja perinneruokien lisäksi löytyy myös paljon etnisiä maailmanruokia laidasta laitaan, kuten aasialaista, kreikkalaista, ranskalaista, espanjalaista ja intialaista ruokaa. Myös tyypillisiä pikaruokia, kuten hampurilaisia, pitserioita ja kebabia löytyy ympäri kaupunkia. Kasvisruokia on myös tarjolla useissa ravintoloissa.

 

Olutta Saksassa juodaan paljon ja oluenvalmistuksella on Saksassa pitkät perinteet. Hampuri on tunnettu panimoistaan ja useiden perinteet juontavat Keskiajalta saakka. Olut on yleisin ruokajuoma, mutta myös tyypillinen juhlajuoma. Olutlaatuja löytyy vaaleasta vehnäoluesta aivan tummiin.

 

Kahvi kuuluu myös saksalaiseen ruokakulttuuriin ja sitä nautitaan usein leivosten tai hedelmätortun kera. Erilaiset hedelmätortut ovat Saksassa suosittuja, kuten kirsikka-, luumu- ja omenatorttu.

 

Lähteet:

 

https://blog.radissonblu.com/this-is-what-you-need-to-eat-in-hamburg/

http://www.matkallamaailmalla.fi/7.Vinkit%20Hampuriin.html

http://www.kaleva.fi/teemat/ruoka/tarjolla-tukevaa-perinneruokaa/433184/

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *